Historiaa

MallasAppron historia

MallasAppro sai alkunsa, kun EXC-93 keräsi syys-elokuussa 1993 Pohjois-Amerikan ekskursiota varten. Idea tuli siitä, että joku oli käynyt Tampereen perintekkäässä Hämeenkadun approssa, joka oli kävijän mukaan hauska tapahtuma ja sai porukan liikkeelle. Muissakin yliopistokaupungissa oli vastaavia tapahtumia, muttei Oulussa. Ekskursioryhmälle tämä oli hyvä lähtökohta lähteä suunnittelemaan uudenlaista tapahtumaa Ouluun.

Oulussa ei ollut sopivaa katua, jonka varrella olisi ollut riittävästi ravintoloita ja kuppiloita. Oulun keskustan alueella oli kuitenkin paljon erilaisia pubeja ja ravintoloita, joten näitä oli mahdollista hyödyntää, koska etäisyydet olivat lyhyet. Tapahtumaan pyydettiin kaikki silloiset ravintolat ja Pubit, ja ne jotka lähtivät mukaan, pääsivät omalla logollaan suunnistuskarttaan. Suunnistuskartan toista puolta käytettiin suoritusten merkintään.

Koska Oulussa ei ollut mitään sopivaa katua, jonka mukaan tapahtuma olisi voitu nimetä, tuli tapahtumalle keksiä osuva nimi. MallasAppron nimi tullut siitä, että Oulussa oli Mallasjuoman tehdas ja Mallasjuomahan valmisti Sinistä olutta. Oli luontevaa kysyä Mallasjuomaa mukaan tapahtumaan ja Appron suorittamiseen merkiksi saatiin Sinisen etiketistä tuttu haarniskan pää.

Ensimmäinen MallasAppro järjestettiin 30.3.1993 ja tapahtuman suosio oli hyvä heti alkuunsa. MallasAppron pääpaikkana oli Kantakrouvi, Kantis, josta lähdettiin matkaan ja kierroksen jälkeen sinne palattiin. Onnistuneen suorituksen merkiksi EXC-93:n toimitsijat antoivat diplomin ja haalarimerkin. Paikka valittiin sen takia, että se oli suosiossa 90-luvulla ja MallasAppron kannalta keskeisellä paikalla. Myös MallasAppron jatkobileet oli hyvä pitää kyseisessä kapakassa. Jatkobileet jatkuivat iloisissa merkeissä läpi yön.